Kalevalainen jäsenkorjaus

Parantaa kokonaisvaltaisesti

Lempeä, mutta tehokas kokonaisvaltainen hoitomuoto, jonka avulla pyritään korjaamaan kehon virheasentoja. Hoito aloitetaan aina jalkapohjista päättyen päälakeen. Asiakas ja hoitaja tekevät hoidon aikana tiivistä yhteistyötä sillä hoidon aikana käytetään hyväksi asiakkaan omia liikeratoja. Elintoiminnat; verenkierto, kudosnestekierto, lihakset ja hermotoiminta  palautetaan luonnolliseen tilaan, jonka johdosta kivut helpottuvat tai häviävät kokonaan  ja näin koko elämänlaatu paranee.

Mihin vaivoihin auttaa

Kalevalaisella jäsenkorjauksella saadaan hyviä hoitotuloksia erilaisten tuki- ja liikuntaelinten alueen vaivoihin mm.

alaselän vaivoihin, skolioosin hoitoon, polvi-ja lonkkavaivoihin, jäätyneen olkapään vaivoihin, tenniskyynärpään hoitoon.

Lisäksi hoito auttaa kasvukipuihin, iskiaksen ja iskiastyyppisiin vaivoihin sekä niska- ja pääkipuihin.

Vauvoilla hoito auttaa koliikkikipujen ja suoliston häiriöiden hoidossa.

Hoito sopii siis ihan kaiken ikäisille.

Mitä pitää huomioida hoitoon tullessa

Tule aina vain terveenä hoitoon. Sen lisäksi, että muuten tartuttaisit muitakin, myös oma sairaudentilasi saattaa vain pahentua.

Selkä hoidetaan asiakkaan istuessa jakkaralla, jotta hän pystyy omilla liikkeillään osallistumaan hoitoon. Voit halutessasi ottaa mukaan oman esim. hupparin tai muun kokonaan aukeavan yläosan lämpöä ja suojaa antamaan.

Käsittelyn jälkeen kannattaa 2-3 päivää ottaa rauhallisesti ja välttää kovaa fyysistä rasitusta. 

Anu Päivinen
Kalevalainen jäsenkorjaaja
Anun jäsenkorjaus
Myllytie 20 C
04410  Järvenpää
anunjasenkorjaus@gmail.com
040 5744624 
y-tunnus 2940247-6 
Luo kotisivut ilmaiseksi!